Ympäristövaikutukset – Turvallinen Noormarkku

TNT-tehtaan jätevedet ja hulevedet – todelliset uhat

Prosessi- ja pesuvedet
Forcitin mukaan tehtaalla jätevesiä “kierrätetään tai johdetaan jätevedenpuhdistamolle”. Käytännössä tämä tarkoittaa, että osa vedestä pyritään vähentämään ja kierrättämään jo prosessissa, esimerkiksi optimoimalla pesuja. Tämä on niin sanottua BAT-tasoa, jolla kuormaa pienennetään lähteellä. Sen jälkeen vedet on eroteltava kuormituksen mukaan: helposti biohajoavat virrat voidaan ohjata eteenpäin, mutta huonosti hajoavat tai vaaralliset jakeet pitäisi esikäsitellä (esim. kemiallisella hapetuksella, liuotinten poistolla) tai kuljettaa muualle hävitettäviksi. Vasta riittävän puhdistetut, biohajoavat vedet voidaan johtaa kunnalliselle puhdistamolle.

⚠️ Riski: kunnalliset jätevedenpuhdistamot eivät ole suunniteltu nitroyhdisteille ja muille räjähdekemikaaleille. Jo hyvin pienet pitoisuudet voivat lamaannuttaa biologisen puhdistusprosessin (nitrifikaation), ja jos se romahtaa, toipuminen voi kestää viikkoja. Jos puhdistamolle päätyy liikaa huonosti hajoavia aineita, ne voivat kulkea lähes muuttumattomina suoraan vesistöön.

Mitä ennen kunnallista puhdistamoa on varmistettava
BAT-asetukset määrittävät, millaisina pitoisuuksina teollisuusjätevesiä ylipäätään saa johtaa kunnalliseen verkkoon: esimerkiksi AOX-arvot on pidettävä hyvin alhaisina, haihtuvia kloorattuja yhdisteitä ei saa ylittää 0,1 mg/l, ja raskasmetallipitoisuudet on pidettävä lähes nollassa. Näiden saavuttaminen edellyttää esikäsittelyä ja erottelua jo tehtaalla. Lisäksi BAT vaatii, että off-site -käsittelyn toimivuus todennetaan simuloimalla kunnallisen laitoksen olosuhteita ja että tarkkailu, tarvittaessa myös biomonitorointi, on jatkuvaa. Kunnallisen puhdistamon biologinen nitrifikaatio on erittäin herkkä, ja sen romahtaessa toipuminen kestää viikkoja – siksi esikäsittely ja tasainen syöttö ovat kriittisiä.

⚠️ Riski: Forcit ei kerro, mitä “kierrätys” käytännössä tarkoittaa eikä kuinka suuri osa vesistä lopulta päätyy kunnalliselle puhdistamolle. Jos virtoja ei testata ja erotella tarkasti biohajoavuuden mukaan, vääränlainen jätevesi voi päätyä kunnalliseen laitokseen ja lamauttaa sen toiminnan. Yksikin virheellinen syöttö voi vaarantaa koko kaupungin puhdistusprosessin.

Hulevedet ja suljettava järjestelmä
Forcitin mukaan tehdasalueen piha- ja kattovedet johdetaan viivytys- ja laskeutusaltaisiin, joissa virtaamaa hidastetaan ja kiintoainetta laskeutuu. Lisäksi järjestelmässä on sulkuventtiilit ja pidätysaltaat, joiden tarkoitus on estää poikkeustilanteessa (esim. vuoto, kemikaalivahinko, sammutusvesi) saastuneiden vesien pääsy ulos alueelta. Tämä on myös BAT-vaatimus. On huomattava, että ELY-keskus suhtautuu kielteisesti hulevesien johtamiseen maantien sivuojiin, eli järjestelmän on todella toimittava suljettuna – muuten vedet päätyvät luontoon.

⚠️ Riski: viivytys- ja laskeutusaltaat poistavat pääasiassa kiintoainetta, eivät liuenneita kemikaaleja. Suljettava järjestelmä toimii vain, jos vuoto havaitaan ajoissa ja altaiden kapasiteetti riittää. Jos venttiili jää auki tai altaat täyttyvät rankkasateessa tai palotilanteessa, saastuneet vedet pääsevät hallitsemattomasti ympäristöön.

Sivuvirrat
Forcitin mukaan tuotannon sivuvirtoja ei käsitellä tehtaalla, vaan ne toimitetaan luvan omaaville laitoksille. Tällaisia virtoja voivat olla esimerkiksi nitrausprosessin prosessiliemet, pesuvedet joissa on hitaasti hajoavia yhdisteitä sekä käytetyt hapot. Ne vaativat erillistä käsittelyä, koska niiden biohajoava puhdistus ei ole turvallista tai riittävän tehokasta.

⚠️ Riski: kaikki nämä virrat kuljetetaan maanteitse pois tehtaalta. Tämä lisää merkittävästi vaarallisten kemikaalien kuljetuksia alueen liikenteessä, ja jokainen kuljetus on mahdollinen onnettomuus- ja ympäristöriski.

Jäähdytysvesi
Forcit korostaa, ettei jäähdytysvesiä johdeta suoraan vesistöihin, vaan kierto on suljettu. Tämä kuulostaa turvalliselta, mutta käytännössä myös jäähdytysjärjestelmissä syntyy riskejä.

⚠️ Riski: vaikka normaalioloissa purkua ei ole, jäähdytysvedet voivat kontaminoitua poikkeustilanteissa (esim. vuoto, kemikaalipäästö, tulipalo). Jos suljettu kierto häiriintyy tai kapasiteetti ylittyy, vedet kuuluvat samaan keräysjärjestelmään kuin muutkin jätevedet – ja voivat silloin päätyä joko kunnalliselle puhdistamolle tai ympäristöön. Lisäksi jäähdytysjärjestelmissä käytetään usein kemikaaleja (korroosionsuoja, biosidit), jotka voivat lisätä vesien käsittelyn kuormitusta.

Miltä tämä näyttää käytännössä Noormarkussa?
– Alueella olisi erilliset viemäröinnit prosessi-, pesu- ja hulevesille.
– Käytössä olisi tasaus- ja varoaltaat sekä suljettavat hulevesijärjestelyt, joilla myös sammutusvesi pyritään pidättämään onnettomuuksissa.
– Esikäsittelytekniikoita, kuten liuottimien talteenotto ja kemiallinen hapetus, käytettäisiin vain osalle virroista – osa kuljetettaisiin pois luvitetuille laitoksille.
– Kunnallisen puhdistamon suojaamiseksi edellytettäisiin säännöllistä testausta ja seurantaa.

⚠️ Riski: BAT-ohje edellyttää, että ennen vesien johtamista kunnalliseen puhdistamoon niiden soveltuvuus todennetaan simuloiduissa testeissä ja että raja-arvot määritellään. Forcit ei kuitenkaan avaa, miten tämä tehdään, eikä anna tarkkoja raja-arvoja. Tämä on merkittävä aukko: ilman niitä lupaukset jäävät paperille, mutta käytännön toimivuus on epävarmaa.

📌 Yhteenveto riskeistä:
– Kunnallisen puhdistamon biologinen prosessi voi lamaantua → vaarallisia aineita päätyy vesistöön.
– Kierrätyksen ja esikäsittelyn yksityiskohdat puuttuvat → riskiä ei voi arvioida.
– Hulevesien pidätys toimii vain, jos kaikki sujuu suunnitellusti → onnettomuuksissa epävarmuus suuri.
– Sivuvirtojen poisvieminen lisää vaarallisia kuljetuksia.
– Koko järjestelmä nojaa siihen, että kaikki luvatut ratkaisut todella toimivat – mutta konkreettisia varmistuksia ei ole esitetty.

Lähteet:

Forcitin vastine muistutuksiin
European Commission. Integrated Pollution Prevention and Control: Reference Document on Best Available Techniques for the Manufacture of Organic Fine Chemicals. August 2006. https://bureau-industrial-transformation.jrc.ec.europa.eu/reference/manufacture-organic-fine-chemicals

Nitroaromaattisia kemikaaleja käsittelevien laitosten päästö- ja hajuhaitat

Taustaa ja kohdekemikaalit

TNT:n (2,4,6-trinitrotolueenin) valmistusprosessi sisältää tolueenin nitrauksen useassa vaiheessa mono- ja dinitrotolueeneiksi, joita edelleen nitraamalla saadaan TNT. Prosessissa käytetään myös väkevää typpi- ja rikkihappoa. Samankaltaisia nitroaromaattisia kemikaaleja ovat mm. tolueeni, nitrotolueenit (orto-, meta- ja para-isomeerit), dinitrotolueenit (DNT) sekä nitrobentseeni – kaikki joko raaka-aineita, välituotteita tai sivuotuotteita TNT-teollisuudessa. Nämä yhdisteet voivat aiheuttaa hajuhaittoja erittäin pieninäkin pitoisuuksina, ja ne ovat usein myrkyllisiä. Huomionarvoista on, että puhdas TNT on hajuton keltainen kiinteä aine 19january2021snapshot.epa.gov; hajuhaittoja TNT-tehtaissa aiheuttavatkin pääasiassa sen välituotteet, liuottimet ja reaktiokaasut.

Kemikaalien hajuominaisuudet: Tolueeni on haihtuva aromaatti, jolla on makeahko, pistävä liuotinmainen haju ja jonka hajukynnys on noin 2,9 ppm (noin 11 mg/m^3) epa.gov. Nitrobentseeni on öljymäinen keltainen neste, jonka klassinen tunnusomainen tuoksu muistuttaa karvasmantelia; sen hajukynnys on erittäin alhainen, vain ~0,018 ppm epa.gov. Myös nitrotolueenit (yksinitrausasteen tolueenijohdokset) ovat kellertäviä nesteitä tai kiinteitä aineita, joilla on havaittavissa karvasmantelimainen, “karvas” haju nj.gov. 2,4- ja 2,6-dinitrotolueeni (DNT) esiintyvät vaaleankeltaisina kiinteinä aineina; niillä on lievä tunnusomainen haju, joskin tarkkaa hajukynnystä ei ole kirjattu epa.gov. Sen sijaan TNT itsessään on huoneenlämpötilassa käytännössä hajuton (kiteinen kiinteä aine) 19january2021snapshot.epa.gov – toisin sanoen mahdolliset hajuhaitat TNT:n tuotantolaitoksissa johtuvat muista prosessikemikaaleista (kuten jäännöstolueenista, nitrausvälituotteista) sekä prosessista vapautuvista kaasuista (esim. typen oksideista). On huomattava, että joidenkin näiden yhdisteiden hajukynnys on paljon alhaisempi kuin niiden työperäiset raja-arvot; esimerkiksi monet ihmiset haistavat tolueenin jo parin ppm:n pitoisuudessa ilmassa, mikä on selvästi alle tyypillisten työhygieenisten rajojen cdph.ca.gov. Haju varoittaa siis jo hyvin matalista pitoisuuksista, mikä toisaalta tarkoittaa, että hajuhaittoja voi ilmetä, vaikka päästöt olisivat teknisesti luvan ja terveysrajojen puitteissa.

Päästötyypit ja hallintatekniikat (BAT)

VOC-päästöt: Nitroaromaattien tuotannossa haihtuvat orgaaniset yhdisteet (VOC) muodostavat merkittävän päästötyypin. Tolueeni toimii usein liuottimena tai raaka-aineena, ja sitä voi vapautua ilmaan prosessivuodoista, varastosäiliöiden huohotuksesta tai esimerkiksi laitteistojen huoltojen yhteydessä. Myös kevyesti haihtuvat nitroyhdisteet (kuten nitrobentseeni tai nitrotolueenit, joilla on vähäinen mutta ei olematon höyrynpaine) voivat ilmestyä pieninä pitoisuuksina ilmaan. Parhaiden käytettävissä olevien tekniikoiden (BAT) mukaisesti laitokset sulkevat prosessit ja käyttävät kaasunpesureita, tiiviitä varastosäiliöitä sekä haihtumispäästöjen talteenottoa/minimointia. Tästä huolimatta diffuuseja VOC-päästöjä voi ympäristöön päästä. Pitoisuudet ovat yleensä hyvin matalia, mutta riittävät aiheuttamaan hajun, jos yhdisteen hajukynnys on alhainen. Esimerkkinä Yhdysvalloissa mitattiin erään kierrätystehtaan lähialueen ilmasta tolueenia n. 42 mg/m^3, kun lähiasukkaat olivat valittaneet pistävästä hajusta ja oireilusta publications.iarc.who.int. Tämä vastaa yli 10 ppm tolueenia, mikä ylittää reilusti aineen hajukynnyksen ja selittää havaitut hajuhaitat. Yleisesti BAT-vaatimuksiin kuuluu VOC-päästöjen valvonta ja vuodontorjunta (esim. vuotavien liitoskohtien LDAR-ohjelmat) impel.eu, mikä onkin vähentänyt nykyaikaisten laitosten tavanomaisia emissioita. Kuitenkin edes tiukat tekniset toimet eivät aina takaa, ettei hajua ajoittain tuntisi lähiympäristössä – erityisesti häiriötilanteissa tai poikkeuksellisissa käyttötilanteissa (esim. käynnistys-/ajoalasajot, joissa voi tapahtua soihdutusta tai hallittuja päästöjä). VOC-päästöjen aiheuttamat hajut ovat usein kuvaillun kaltaisia makean liuotinmaisia (tolueeni) tai karvasmantelimaisia aromeja (nitroyhdisteet).

Typen oksidit: Nitrausreaktiot tuottavat sivutuotteena typpikaasuja, erityisesti typen oksideja. NO₂-kaasu on ruskehtavaa ja pistävän ärsyttävän hajuista – pieninäkin pitoisuuksina sen tunnistaa “savumaisesta” tai kloorimaisesta hajusta. BAT-määräysten mukaisesti nitrausprosessien pakokaasut johdetaan happopesureihin (joissa typpihappo talteenotetaan) tai käsitellään termisellä hapetuksella/katilla sekä typenoksidien pelkistyslaitteistolla päästöjen leikkaamiseksi. Tästä huolimatta pientä NOx-jäännöspäästöä yleensä esiintyy. Euroopan komission BREF-asiakirjan mukaan orgaanisten kemikaalien suurvolyymituotannossa nitrausprosessien BAT-päästötaso NOx:lle on tyypillisesti 7–220 mg/Nm^3 (ilmoitettuna NO₂:na) pesureilla varustetussa prosessissa mpo.gov.cz. Alaraja (~7 mg/m^3) on saavutettavissa, kun kaasukuorma on pieni ja pesu tehokasta, mutta korkeamman kuorman tilanteissa jopa ~0,2 g/m^3 voi jäädä jäljelle huippupäästönä mpo.gov.cz. Jos käytössä on lisäksi katalyyttinen pelkistys, NOx-pitoisuudet voidaan saada alemmiksi (esim. ~25 mg/m^3), kun taas pelkällä SNCR:llä voivat jäädä lähemmäs 150 mg/m^3 mpo.gov.cz. Vaikka nämä päästöt sinänsä täyttävät ympäristöluvan vaatimukset, ne voivat ajoittain synnyttää hajua lähiympäristöön, erityisesti jos on matalapaine/tiheä ilma (hajujen leviämisolosuhteet heikot) tai jos pesuritehokkuus hetkellisesti laskee. Tyypillisiä havaintoja ovat “happamalta” tai “kemikaaliselta” haisevat ilmavirtaukset tehtaan lähistöllä, mikä viittaa typen oksideihin tai muihin reaktiokaasuihin. NOx-päästöjen minimoimiseksi BAT edellyttää mm. monivaiheisia pesureita (esim. typpihappopesu + vesipesu + emäksinen pesu) nitrausprosesseissa; eräässä eurooppalaisessa laitoksessa on raportoitu käytettävän kolmea peräkkäistä pesuria nitrauskaasuille (typpihappo, vesi, natriumhydroksidi) juuri NOx- ja happopäästöjen talteenottoon mpo.gov.cz.

Rikkidioksidi (SOx): TNT:n ja vastaavien nitroaineiden tuotantoon liittyy väkevän rikkihapon käyttö (sekoitettu nitraushappo “mixed acid” sisältää typpi- ja rikkihappoa). Normaalisti rikkihappo ei haihdu ilmaan, mutta spent acid – eli käytetty hapan seos – sisältää orgaanisia epäpuhtauksia, jotka on poistettava. Monilla laitoksilla on hapon rekuperaatioyksikkö, jossa käytetty happo poltetaan (orgaaniset aineet tuhotaan korkeassa lämpötilassa) ja rikkidioksidikaasu imeytetään takaisin konsentroiduksi rikkihapoksi. Tällaisen prosessin yhteydessä voi vapautua hieman SO₂-päästöä. SO₂ on pistävän polttava, “tulitikun liekin” hajuinen kaasu. Hyvin hallitussa BAT-prosessissa SOx-päästöt jäävät kuitenkin erittäin alhaisiksi (BREF:n mukaan tyypillisesti 1–15 mg/Nm^3 katalyyttisten tai hyvien pesuratkaisujen ansiosta) mpo.gov.cz. Näin vähäiset rikkidioksidimäärät eivät yleensä johda merkittävään hajuun ympäristössä. Mikäli kuitenkin tapahtuu häiriö, esimerkiksi happonsaostusyksikön ohitus tai poikkeuksellinen polttotilanne, voi ilmaan päästä rikkidioksidia tai jopa vetysulfidin kaltaisia rikkiyhdisteitä (jos esim. jäteveden rikkiä pelkistyy). Tällaiset tilanteet voivat aiheuttaa lyhytaikaisesti pahojakin hajuhaittoja (mädän kananmunan tai pistävän rikkihapon hajuja). Normaalioloissa, BAT-menetelmin, SOx-hajuhaitat pyritään siis eliminoimaan, ja jatkuvatoimisilla savukaasumittareilla varmistetaan, että päästöt pysyvät asetettujen lupatasojen alapuolella.

Hiukkaspäästöt (PM10): Kiinteitä hiukkasia voi vapautua prosessista esimerkiksi pölyävien tuotteiden tai sivutuotteiden muodossa. TNT ja DNT ovat kiinteitä aineita, joita saattaa prosessin loppuvaiheissa olla kiteinä tai jauheena – samoin nitrausprosessissa syntyy joskus sivusuoloja (esim. natriumsuolaa, jos neutralointia tehdään) tai räjähdejätteitä (kuten kiteitä, joita poistetaan suodattamalla). Ilmaan päästessään nämä muodostavat pölyä, josta osa voi olla PM10-kokoluokkaa. BAT-tekniikat näiden hallintaan ovat suodattimet (pussisuodattimet, sähkösuodattimet ym.), suljetut kuljettimet ja kapselointi. Hyvin hoidettuna hiukkaspäästöt jäävät yleensä <5–10 mg/Nm^3 tasolle, eli varsin vähäisiksi. Pölyävillä hiukkasilla itsessään ei yleensä ole voimakasta hajua, mutta ne voivat kantaa pinnallaan hajua tuottavia kemikaaleja. Esimerkiksi DNT-kiteiden pöly voi levittää lievää öljyistä hajua. Yleensä kuitenkin hajuhaitan kannalta hiukkaspäästöt eivät ole kriittisin tekijä, vaan VOC- ja kaasumaiset päästöt ovat dominoivampia hajunlähteitä. PM10-pölyn merkitys on enemmän terveydellinen (hiukkasten kulkeutuminen keuhkoihin) kuin hajuhaitta, ja siksi viranomaisrajat (esim. EU:n ympäristöilman PM10-raja) varmistavat, että lähiasutukselle ei kerry hiukkaskuormaa.

Muut mahdolliset yhdisteet: Edellä mainittujen lisäksi tietyissä tapauksissa voi ilmaan päätyä muitakin yhdisteitä, kuten ammoniakkia tai amiineja (esim. jos prosessissa on nitroraffinaattien käsittelyä emäksellä, voi vapautua hieman nitrofenolien ammoniumsuolojen hajua tms.). Toisinaan nitrausyhdisteiden hajoamistuotteet (nitrofenolit, nitrocresolit) voivat aiheuttaa erittäin pistäviä hajuja – esimerkiksi vanhoilla räjähdetehtailla tunnettiin “fenolinen” haju maaperän kontaminaatiosta. Nämä on kuitenkin nykyisin harvinaisia normaalitoiminnassa. Best Available Techniques -periaate edellyttää kaikkien tunnistettujen hajua tuottavien päästöjen ehkäisyä tai käsittelyä parhailla teknologioilla – esimerkiksi biofiltrejä on joissain laitoksissa käytetty VOC/haisevien kaasujen poistamiseen, ja höyrynpalautusjärjestelmiä (VRU) tankkaus- ja lastaustoiminnoissa, jotta orgaanisia höyryjä ei pääse ilmaan.

Hajuhaitat ja vaikutukset asutuksen lähellä

Asutuksen läheisyys korostaa hajuhaittojen merkitystä. Pienikin päästö, joka teollisuusalueen sisällä hajaantuu huomaamattomasti, voi alempana tuulen alla tiiviissä asutuksessa aiheuttaa voimakkaan hajun aistimuksen . Ympäristöviranomaiset usein määrittelevät hajuhaitalle kriteereitä esimerkiksi hajuyksikköinä (ou_E) tunnissa tietyllä todennäköisyydellä. Käytännössä, jos teollisuuslaitos sijaitsee alle ~1 km etäisyydellä asuinalueista, valituksia tulee helposti, mikäli hajua leviää. Monissa maissa onkin suosituksia suojavyöhykkeistä räjähde- ja kemiantehtaille. Esimerkiksi Kreikassa sijaitsevan Thessalonikin länsipuolella asuinalue (Kordelio) on vain ~500 metrin päässä öljyjalostamosta; alueella koettiin vuosina 2016–2017 toistuvasti “hengitystä vaikeuttavia, öljyn ja nestekaasun hajuisia” episodiovia, joista tehtiin yli 30 kansalaisvalitusta impel.eu impel.eu. Vuonna 2017 asukkaat perustivat “Breathing is a Right” -nimisen kansalaisryhmän ja ottivat jopa oikeusasiamiehen (Citizen’s Advocate) mukaan ajamaan asiaa. Viranomaisten paineen alla aluehallinto käynnisti laajan tutkimusohjelman: yli vuoden ajan (4/2018–4/2019) kerättiin näytteitä ja analysoitiin ilmaa haisevien yhdisteiden varalta. Tuloksena virallisessa raportissa todettiin mm., että jalostamon prosesseista peräisin olevia rikkiyhdisteitä (merkaptaanikomponentteja) esiintyi kaupunkialueen ilmassa pitoisuuksina, jotka selittivät hajuhavainnot. Erityisesti jalostamon jätevedenpuhdistamon ja lietteenkäsittelyn päästöissä oli piikkihetkinä jopa 10–20-kertaisia pitoisuuksia näitä haisevia rikkiyhdisteitä verrattuna tavanomaiseen tasoon impel.eu impel.eu. Tämä tapaus osoittaa, että BAT:stä huolimatta (jalostamo toki toimii luvanvaraisesti) hajuongelmia voi ilmetä, jos lähistöllä on herkkiä kohteita. Saman raportin mukaan säähavaintojen ja mittausten perusteella tietyissä sääolosuhteissa (esim. inversiotilanteet ja tuulen suunta kohti asutusta) hajujen kulkeutuminen voimistui.

Kotimainen tapaus: Sunilan sellutehdas

Stora Enso Sunilan sellutehdas (Kotka, 1938–2023) oli IMPELin hajututkimuksen kohteena toukokuussa 2023. Tehtaalla syntyneet TRS-yhdisteet (rikkivety, metyylimerkaptaani, dimetyylisulfidi, dimetyylidisulfidi) aiheuttivat toistuvia hajuhaittoja, vaikka laitos täytti ympäristöluvan ja BAT-vaatimukset. Päästörajat oli asetettu vuorokausikeskiarvoina (1–10 mg/Nm³), mutta hajupiikit saattoivat kestää vain minuutteja ja silti häiritä asukkaita koko päivän. TRS-pitoisuuksia seurattiin jatkuvatoimisesti, ja data julkaistiin viiden minuutin välein verkossa. Tämä paransi valvontaa ja mahdollisti nopean reagoinnin valituksiin, mutta hajuhaittoja esiintyi silti: esimerkiksi vuonna 2021 kirjattiin 10 hajuhaittavalitusta. Sunilan tapaus osoittaa, että hajuhaittoja voi ilmetä myös BAT-laitoksessa, vaikka luvan ehdot täyttyvät impel.eu impel.eu.

Kotimainen tapaus: Oulun Nuottasaari

Oulun Nuottasaaren tehdasalueella (Stora Enson sellutehdas ja Kemira Chemicals Oy) asukkaat ovat raportoineet toistuvia hajuhaittoja, vaikka laitokset toimivat ympäristöluvan puitteissa. Valituksia on tehty 14 kertaa 14 kuukauden aikana, ja hajun on todettu tunkeutuvan asuntoihin ilmanvaihdon kautta. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus vahvisti hajujen olemassaolon ja totesi, että hajapäästölähteitä ei ole täysin tunnistettu. Tästä syystä on haettu ympäristöluvan muuttamista niin, ettei hajua sallittaisi leviävän tehdasalueen ulkopuolelle. https://ylupa.avi.fi/fi-FI/asia/2220001

Yhteenveto: Kemianteollisuuden ja räjähdeteollisuuden laitoksissa, joissa käsitellään TNT-tuotannon kaltaisia nitroaromaattisia kemikaaleja, voi esiintyä ilmapäästöjä ja dokumentoituja hajuhaittoja, vaikka prosessit käyttäisivät parasta saatavilla olevaa tekniikkaa (BAT). Tyypillisiä päästökomponentteja ovat VOC-yhdisteet (esim. tolueenihöyryt), typen oksidit, mahdollisesti rikkidioksidi sekä prosessipölyt. Monet näistä aineista omaavat erittäin voimakkaan tai helposti havaittavan hajun: esimerkiksi nitrobentseeni (mantelin haju) huomataan jo alle sadasosassa ppm:ää epa.gov, ja tolueeninkin makea liuotinhaju kantautuu hyvin epa.gov. Lähistöllä asuva väestö voi haistaa prosessien päästöjä pitoisuuksilla, jotka jäävät kauas alle varsinaisten terveysrajojen, mutta jotka silti aiheuttavat haittaa viihtyvyydelle. Hajuhaitoista on raportoitu sekä Euroopassa että kansainvälisesti useiden laitosten yhteydessä, ja usein ne johtavat asukkaiden valituksiin, viranomaistutkimuksiin ja toisinaan tiukennettuihin lupamääräyksiin. Vaikka nykyaikainen BAT pystyy minimoimaan päästöjä, nollapäästöä ei ole täysin saavutettavissa, joten vähäisetkin jäännöspäästöt voivat tietyissä tilanteissa synnyttää hajun. Viranomaisten julkaisut (EPA, ECHA, EU BREF) tukevat tätä kuvaa: ne tunnustavat, että hajupäästöjen hallinta on oleellinen osa ympäristöasioiden hoitoa. Esimerkiksi EU:n BREF-dokumentaatiossa on annettu ohjeelliset pitoisuusrajat monille päästöille, mutta toisaalta myös todettu, että hajuihin liittyvät ongelmat on ratkaistava tapauskohtaisesti mm. naapuruusalueen mukaan. Yhteenvetona, nitrotolueeneja, DNT:tä, tolueenia ja nitrobentseeniä käsittelevien laitosten kokemukset osoittavat, että BAT:stä huolimatta hajuhaittoja voi esiintyä, ja niiden ehkäiseminen edellyttää sekä kehittynyttä tekniikkaa että aktiivista vuoropuhelua ympäröivän yhteisön kanssa.

Useat tapausesimerkit vahvistavat, että hajuhaittoja on esiintynyt sekä Euroopassa että kansainvälisesti, mikä korostaa aiheen ajankohtaisuutta ja tärkeyttä ympäristö- ja terveysnäkökulmasta.

Ovatko TNT-tehtaan ja sellutehtaan hajuhaitat verrattavissa?

Yhtäläisyydet

Molemmissa hajut leviävät asuinalueille ja aiheuttavat valituksia, vaikka päästöt olisivat luvan rajoissa.
Hajupiikit voivat olla lyhytaikaisia mutta silti häiritseviä.
Asutuksen läheisyys tekee hajuhaitoista merkittäviä.

Erot

Sellutehtaassa hajut johtuvat TRS-yhdisteistä, jotka ovat äärimmäisen pahanhajuisia mutta terveydelle vaarallisia vasta paljon korkeammissa pitoisuuksissa.
TNT-tehtaassa hajut liittyvät nitroaromaattisiin yhdisteisiin (tolueeni, DNT, nitrobentseeni), joilla voi olla paitsi hajuhaittoja myös suoria terveydellisiä vaikutuksia.
Sellutehtailla on vakiintuneet mittaus- ja seurantakäytännöt (esim. Sunilan TRS-data reaaliaikaisesti verkossa). TNT-tehtailla vastaavaa järjestelmää ei Suomessa ole, eikä hajupäästöille ole raja-arvoja.

📌 Johtopäätös:
Sellu- ja TNT-tehtaiden hajuhaitat ovat osittain vertailukelpoisia siinä, että molemmat voivat aiheuttaa runsaasti valituksia ja viranomaisille ongelmia. Erona kuitenkin on, että TNT-tehtaan hajut liittyvät myrkyllisiin ja osin syöpävaarallisiin kemikaaleihin. Sellutehtaiden hajut ovat pääosin viihtyvyyshaitta, kun taas TNT-tehtaalla ne voivat merkitä myös todellista terveysriskiä.

Onko Noormarkku oikea paikka vaarallisen jätteen poltolle?

Rikkivety ja TNT:n punaisen veden polton riskit

Rikkivety (H₂S) on väritön kaasu, jolla on mädäntyneen kananmunan haju. Se on kuitenkin petollinen, sillä jo muutaman minuutin altistus suhteellisen pienille pitoisuuksille voi aiheuttaa tajunnan menetyksen ja hengenvaaran. Rikkivety on EU:n kemikaalilainsäädännön (CLP-asetus) mukaan luokiteltu erittäin myrkylliseksi hengitettynä (H330) ja myös ympäristölle vaaralliseksi. Pienetkin pitoisuudet ärsyttävät silmiä ja hengitysteitä, ja korkeammat pitoisuudet voivat johtaa nopeasti kuolemaan. Lisäksi rikkivety on hyvin syttyvää ja voi muodostaa räjähtäviä seoksia ilman kanssa. Myös vesieliöille se on erittäin haitallista, sillä esimerkiksi kalojen LC50-arvot ovat vain 0,01–0,77 mg/l 96 tunnissa.

TNT:n (2,4,6-trinitrotolueeni) valmistusprosessissa syntyy sivutuotteena erittäin myrkyllisiä jätejakeita. Yksi tunnetuimmista on niin sanottu punainen vesi, jota Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto pitää vaarallisena jätteena nimikkeellä K047 (U.S. EPA 2001). Punainen vesi sisältää muun muassa TNT:n epäsymmetrisiä isomeerejä, dinitrotolueeneja ja sulfonointituotteita, ja sitä pidetään biohajoamattomana sekä ympäristölle äärimmäisen vaarallisena (Zhao et al. 2010). Kansainvälisesti sen hävittämiseen on käytetty polttoa korkealämpöisissä uuneissa (Jeannot & Fazolin 2023; EP4169880A1; European Commission 2019).

Kun punaista vettä poltetaan täydellisissä olosuhteissa, sen sisältämät orgaaniset yhdisteet hajoavat hiilidioksidiksi, vedeksi ja typen oksideiksi. Jos polttoprosessi kuitenkin jää epätäydelliseksi, tuhkaan voi muodostua natriumsulfidia (Na₂S). Kun natriumsulfidi joutuu kosketuksiin kosteuden kanssa, se reagoi ja vapauttaa rikkivetyä (H₂S), mikä muodostaa lisäriskin ympäristölle ja lähialueen ihmisille (EP4169880A1). Näin ollen TNT:n punaisen veden poltto ei ainoastaan johda merkittäviin ilmanlaatuvaikutuksiin typen oksidien, rikkidioksidin ja pienhiukkasten muodossa, vaan siihen voi liittyä myös vaarallisten sivutuotteiden muodostumista, jotka kosteuden vaikutuksesta vapauttavat hengenvaarallista rikkivetyä. Kyse ei siis ole tavanomaisesta jätteenkäsittelystä, vaan poikkeuksellisen riskialttiista prosessista.

Noormarkkuun suunnitellun TNT-tehtaan asiakirjoissa (ELY-aineisto tietopyyntö 2025) todetaan, että ”tehtaan tuotantovaiheen merkittävimmät päästöt ilmaan ovat mahdollisessa poltossa muodostuvat typenoksidit ja kemikaalisäiliöiden hönkäkaasut”. Tämä herättää vakavan kysymyksen: mitä ollaan polttamassa? Onko kyse punaisesta vedestä, jota kansainvälisesti käsitellään juuri polton kautta – mutta joka on erittäin vaarallinen jäte? Vai onko kyseessä jokin muu sivuvirta, kuten hajukaasut tai prosessijäte, joiden laatu ja määrä pitäisi joka tapauksessa esittää avoimesti?

Nyt asiakirjoista ei käy ilmi, mitä polton kohteena olisi. Silti on todettu, että päästöinä syntyy typen oksideja – päästöjä, jotka ovat tyypillisiä juuri punaisen veden incineroinnissa. Punaisen veden poltto tuottaa lisäksi SO₂-päästöjä, pienhiukkasia ja vaarallisia jäännösjätteitä. EU:ssa tällainen toiminta kuuluu tiukimmin säädellyn teollisuuspäästödirektiivin (IED, 2010/75/EU) piiriin, mikä tarkoittaa vähintään 850 °C lämpötilaa, kahden sekunnin viipymää ja jatkuvatoimista päästömittausta. Yhdysvalloissa vastaava jäte on niin vaarallista, että sen poltto vaatii vähintään 99,99 %:n tuhoamisasteen (U.S. EPA 2001).

Jos Noormarkkuun todella suunnitellaan tämänkaltaista polttoa, heräävät väistämättä kysymykset: miksi jätteiden käsittelyä ei kuvata avoimesti? Miksi mahdollisesti vaarallisimmasta prosessista kerrotaan vain, että “mahdollisessa poltossa muodostuu typen oksideja”? Voidaanko ilman täysimittaista ympäristövaikutusten arviointimenettelyä (YVA) varmistaa, että kaikki riskit on huomioitu ja että asukkaiden terveys ja ympäristö ovat turvassa?

Poltto mainitaan hankkeen asiakirjoissa, mutta sen sisältö jätetään avoimeksi. Kansainvälinen kokemus kuitenkin osoittaa, että TNT-tehtaiden vaikein jäte – punainen vesi – käsitellään usein juuri polttamalla. Jos näin on, kyse on erittäin riskialttiista ja päästöintensiivisestä prosessista, jonka toteuttaminen näin lähellä asutusta on vähintäänkin kyseenalaista.

Ennen kuin avoimesti kerrotaan, mitä tarkalleen ottaen aiotaan polttaa ja millä teknisillä ratkaisuilla riskit hallitaan, on syytä epäillä, ettei Noormarkku ole oikea paikka tällaiselle toiminnalle.